sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Rainbow Beach

Uudenvuodenpäivänä päätettiin lähteä tän perheen kans Rainbow Beachille, joka on vajaan kahen tunnin ajomatkan päässä täältä. Perille ku päästiin, niin tuntu että on aivan hullun kuuma, kuumempi ku täälä yleensä. Syötiin sitten vähän lounasta ja päätettiin lähteä kattoon semmosta paikkaa ku Carlo Sandblow. Oltiin etukäteen katottu, että matkaa sinne on 600 metriä ja reitti on helppokulkuinen. No, lähettiinpä sitten kävelemään ja heti aluksi tulee kauheat portaat, jotka johti jonnekki metsään. Semmosta polkua pitkin sitten jatkettiin matkaa ja koko ajan oli joko ylä- tai alamäkeä. Osa mäistä oli aika jyrkkiäki, eikä todellakaan ollu mitenkään helppokulkuinen reitti. Siihen päälle vielä vähintään 33 astetta lämmintä, huonot kengät ja kiukuttelevat lapset..

Kiukuttelevien lasten takia muut päätti sitte palata takasin autolle, mutta mie lähin jatkamaan matkaa. Sai vielä monet mäet kävellä ennen ku tulin yhelle parkkipaikalle, jossa sitte huomasin, että se reittihän lähteeki vasta sieltä.. Ei siis ihmekkään ettei ollu helppokulkuinen reitti ku lähettiin vähän väärästä paikkaa, mutta se oikea reitti sitte oli kyllä semmonen mitä oltiin luvattu.

Perille ku pääsin, niin sai hetken aikaa ihmetellä että: "Tätäkö mie tulin kattomaan? Täälä on vaan hiekkaa..". Siitä sitten pitiki viel kävellä semmoselle jyrkänteelle, josta oliki sitte tosi kivat näkymät, joten ei ollu kyllä turha reissu.

















Oli ihan mukava reissu, mutta ois ollu kyllä hauskempaa kavereitten kans, niin ois saanu mennä minne haluaa. Ei tosiaan oltu edes rannalla, muuta ku kävästiin vaan vähän kattomassa, enkä muistanu ees ottaa kuvia. Toki ne biitsit näkyy tän postauksen kuvissa, mutta eipä kyllä hirveen hyvin.

Huomenna lähen tosiaan Fraser Islandille, maailman suurimmalle hiekkasaarelle, joka onki justiinsa tässä Hervey Bayn kohalla. Mie meen sinne kolmen päivän opastetulle retkelle yhen Brisbanessa asuvan kanadalaisen tytön kans. En kyllä tunne ees tätä tyttöä, mutta onpahan ainaki joku suunnilleen saman ikänen sielä. Toki järjestäjä on semmonen ku Cool Dingo Tour ja esitteessä lukee "Come party on my island", niin luulis että aika nuorekasta porukkaa sielä sitten on. :D

Meinaan ottaa reissuun mukaan totta kai kunnon kameran ja sitte actionkameran myös, vaikka se kotelo onki rikki.. Ostin muutamaa erilaista teippiä ja aattelin sen korjata niillä, mutta eipä oo kyllä takuuta että se ois sitte vedenkestävä, joten täytyy varmaanki sitte pitää se poissa vedestä.. Harmi juttu. Mutta ens viikolla on siis luvassa ainaki paljon kuvia tuolta reissusta. :)

Toivottavasti joku jakso lukea loppuun asti, tuli sen verran pitkä postaus..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti