Hiking in Lofoten

Hups, vähän vissiin venähtäny Lofoottien reissun kuvien postaaminen! Eihän siitä reissusta ole ku reilut kaks kuukautta.. Minusta ei vissiin oikeen bloggaajaksi ole ku tää postaustahtiki on niin "hurja" että...:D Johtuu varmaanki siitä, että en jaksa nykyään istua koneen ääressä yhtään.. Kameran muistikortit on varmaan kaikki lähes täynnä kuvia, enkä meinaa ees jaksaa siirtää niitä koneelle. Silti haluaisin kuviani jakaa muiden nähtäville. Aika ristiriitasta. Tosin oonhan mie instagramiin melko tiheään kuvia julkassu. Minut löytää sieltä nimimerkillä @juuuuuli (ja mummolle linkki: https://instagram.com/juuuuuli/). Vois kyllä ottaa itteä niskasta kiinni ja alkaa taas vähän postailemaan ku onhan tää mukavaa hommaa ja julkastavia kuviaki vaan kertyy lisää koko ajan!

Nyt kuitenki siihen asiaan, eli Lofoottien reissuun ja meiän pikku vaellukseen:

Tosiaan meille suositeltiin yhtä vaellusreittiä ja päätettiin sitte yhtenä päivänä käyä se kävelemässä. Auton navigaattorihan ohjas meiät ihan väärään paikkaan, mutta tien päässä luultiin olevamme oikeassa paikassa. Etittiin parkkipaikka, vaihettiin vaatteet ja lähettiin reput selässä kävelemään ja ettimään vaellusreitin lähtöpistettä. Vähän harhailtiin sielä lähistöllä kunnes päätettiin että noussaan pikkusen vuoren rinnettä ylöspäin, että voitais sieltä se reitti nähä. No, eipä semmosta näkyny missään.

Kiivettiin vaan ylöspäin ja kohta huomattiinki olevamme sen verran korkealla, että eihän me voitu vaan luovuttaa ja lähteä takasin autolle, vaan jatkettiinki matkaa kohti huippua mikä sieltä rinteestä nähtiin. Rinne muuttu vaan jyrkemmäksi ja kyllähän sielä nelinkontin joutu lopulta kiipeämään.. Lukemattomien välikuolemien jälkeen huomattiin, että meiän "huippu" ei todellakaan ole oikea huippu, vaan sinne on vielä paljon matkaa.. Mehän ei mitään luovuttajia olla, joten tsempattiin vaan toisiamme ja jatkettiin matkaa jalat täristen aina muutama metri kerrallaan.

Nousua jatkettiin niin kauan, että eteenpäin ei vaan ollu mahollista enää jatkaa. Meiän eessä nimittäin oli ihan hirveä jyrkänne ja jos ois jatkanu kävelemistä suoraan, niin oltais kyllä pian oltu molemmat ihan muusina, enkä tässä nyt kirjottelis näitä juttuja, haha! Matkaan autolta huipulle kesti suunnilleen 2,5h ja olihan se nousu ihan hullun rankkaa! Rankin vaellus ikinä.. Mutta kattokaapas näitä maisemia! Kyllä tuola kelpas eväitä syödessä ihailla näkymiä!

Autolle palaamista me vähän sielä huipulla kauhisteltiin ku tiiettiin että pitää palata sitä samaa reittiä takasin. Mietittiinki että hakiskohan joku meiät sieltä helikopterilla pois.. No, helikopteria ei tullu ja me lähettiin eväiden syönnin ja kunnon kuvaussessioiden jälkeen kohti autoa. Tuntu aika vaaralliselta kulkea sitä jyrkkää rinnettä alaspäin. Jos ois kaatunu, niin ois varmaan lähteny pyörimään alas..

No mutta, mehän selvittiin autolle ehjin nahoin voittajafiiliksellä!

Tosiaan alkuperänen suunniteltu vaellus ois ollu kuulemma "alle tunnin suuntaansa vaikeakulkuista maastoa....lopussa palkitsee", mutta meiän vaellusreittiä vois kuvailla näin: "muutama tunti superhyperrankkaa nousua, huipulla hienoimmat maisemat ikinä, alas tullessa tunnin verran vaikeakulkuista maastoa".

Mie uskon että kaikella on tarkoituksensa ja niinhän mie tuona päivänä sitä taas todistin. Ihan varmasti meillä oli paljon siistimpi vaellus tuommosella merkitsemättömällä reitillä, jolla ei näkyny yhtään ketään muita, ku että oltais päädytty sille mahollisesti turistien kansoittamalle reitille, jonka tosi moni on kulkenu ja tulee kulkemaan. Mehän satuttiin myös olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, sillä kiivetessä ylöspäin Anne bongas meressä "SUP-lautailijan", joka välillä katos veden alle. Tajuttiin kohta että sielähän on pari valasta uiskentelemassa!

Ei vaan ois siistimpää vaellusta voinu ollakaan, ja tää pikku seikkailuhan on kyllä ehottomasti minun viime kesän paras muisto! :)

Lofoten Road Trip Photos

No niin! Nyt näitä Lofoottien reissun kuvia ku vihdoinki jaksoin käydä kaikki läpi. Oli kyllä kauhea homma ku tää läppäriki vissiin niin tukossa kaikista kuvista ku toimii melko hitaasti välillä, hehe.. Muutenki aina tuntuu niin vaivanloiselta vaikkapa jonku reissun satojen kuvien läpikäyminen ja sitte vielä konekki hidastelee kaiken lisäksi. No, vois varmaan asialle tehä jotaki.. :D

Tässäpä kuitenki sekalaisia kuvia reissusta. Suurin osa on otettu Norjassa, mutta osa alkupään kuvista on Ruotsin puolella napattu. En aatellu nyt enempiä höpötellä ku edellisessä postauksessa (täällä!) kerroinki jo meiän reissusta enemmän.

PS. Näistä kuvista huomaa miten poseeraan nykyään aina kaikissa kuvissa...kaunista.. :'D Tällekki tavalle vois tehä jonku muutoksen, heh..

My coolest day in Australia

Puhelin soi. Ai, se vaan kertoo, että nyt pitää herätä. Kello on viis aamulla ja herään australialaisen perheen luota. Oon siis ekaa kertaa sohvasurffaamassa! Kamat kasaan ja surffilaudat auton kyytiin. Lähetään minun hostin, Maxin kanssa hakemaan seattlelainen Andon mukaan ja suunnataan Cape Byron Lighthouselle kattomaan auringonnousua. Kuulin, että kyseisessä paikassa auringonnousu on yleensä parempi ku -lasku. No, ei kyllä vedä vertoja Iidan kanssa nähdylle auringonlaskulle (kuvia mahtavasta auringonlaskusta täällä)! Silti on nättiä, joten kannatti herätä viideltä.

Auringon kivutessa korkeammalle hypätään taas autoon ja jatketaan matkaa. Jätetään auto tien varteen, vaihdetaan vaatteet ja suunnataan rannalle surffilaudat kainalossa. Mulla jännittää. Taidan vähän pelätä nuita isoja aaltoja, enkä oo mikään kovin hyvä uimarikaan.. Vähän kyllä mietityttää mennäkkö kokeilemaan vaiko ei.. Max on jo menossa mereen laudan kanssa ja Andon käskee minun lähteä perään. Pakkohan se on mennä! Tällä kertaa mulla on siis oma surffiopettaja, eikä tarvi yksin meressä räpiköidä. Päätinki jo aikasemmin, että jos vielä joskus menen surffaamaan, niin ehottomasti opettaja mukaan, ei se muuten taho onnistua ainakaan tämmösellä hieman vesipelkoisella..

Nyt tulee hyvä aalto. Max laittaa minut laudan kanssa aallolle ja mie kokeilen nousta seisomaan. Onnistun heti ensimmäisellä yrittämällä pysymään pystyssä hetken aikaa. Siis aivan mahtava fiilis! Taitaa lumilautailun harrastamisessa olla jotain hyötyäki tässä lajissa, vaikka onhan tää aika erilaista..

Monta kertaa kaadun ja pyörin aalloissa niin ku pesukoneessa, mutta onnistun kuitenki useasti pysymään laudalla monen sekunnin ajan ja välillä ratsastan aallonharjalla jopa rantaan asti. Mulla on aivan menny ajantaju, eikä oo hajuakaan kauan ollaan oltu vedessä. Alan jo väsymään, enkä sitten pysy enää laudallakaan. Ihmeen rankkaa hommaa!

Ikinä aikasemmin ei oo mistään urheilulajista tullu mulle tämmösiä fiiliksiä ku surffauksesta! En vaan voi sanoin kuvailla sitä tunnetta mikä oli ku onnistuin ja ylitin itteni.. Aikasemmin en edes uskaltanu kokeilla laudalle seisomaan nousemista kunnolla ku jotenki vaan pelkäsin niitä aaltoja. Silti halusin oppia surffaamaan. Ristiriitasta! Kuitenki hetken aikaa sielä vedessä pyörittyäni en enää tuntenu semmosta pelkoa, ja olihan mulla asiantunteva opettajaki mukana. Oli vaan hullun siistit fiilikset vaikka sitä merivettä meni silmiin, korviin, nenään ja suuhun.. Se nyt varmaan kertoo näistä fiiliksistä jotain, että tää aamusurffi on minun paras kokemus Ausseissa ja ehottomasti menee sinne elämysten näkymättömälle listalle!! Tais muuten olla jo elämys nro. 3 Ausseissa (kakkosesta en oo tainnu kertoakaan..). Harmi vaan ettei ole ainuttakaan kuvaa tästä kokemuksesta ku ei voinu rannalle ottaa oikeen mitään mukaan. No, säilyypä ainaki muistoissa. :)

Ihan kamala nälkä! Mennään Andonin luo ja pojat tekee meille kunnon aamupalan. Ruokavauva mahassa taas tien päälle, ja suuntana on tällä kertaa Killen Falls -vesiputoukset. Onneks mulla on kamera mukana, on nimittäin sen verran siisti paikka! Räpsin muutamat kuvat ja hyppään sitte veteen vilvottelemaan.

Jatketaan taas matkaa seuraavaan paikkaan. En oikeen ees tiiä minne ollaan menossa kunnes löydän itteni pieneltä joelta. Vesi on ihan jäätävän kylmää! Tuntuu ku uis meiän Kemijoessa.. Uidaan joen toiselle puolen. Pojilla on amerikkalainen jalkapallo mukana, hmm, mitäköhän ne suunnittelee..

Andon kiipeää puuta vasten oleville tikkaille, ottaa toisessa puussa roikkuvasta köydestä kiinni ja heilauttaa sen avulla ittensä kohti jokea. Max heittelee amerikkalaista jalkapalloa ja Andon yrittää ottaa kopin ilmassa. Tätä jatkuu monta kertaa ja minähän kuvaan tämän kaiken.

 

(Onpa kyllä laatukamaa tää video.. Olis vissiin pitäny ladata ensin

youtubeen, mutta antaa nyt olla.. Kertokaa jos ei saa mitään selvää :D

//Nice quality.. I should have uploaded it first to youtube, I think..)

Oli kyllä aivan älyttömän siisti päivä! En olis mitään näistä asioista kokenu ilman sohvasurffausta, joten kannatti testata sitäki. Loppupäivä sitte vaan hengailtiin, pelailtiin korttia yms. ja illalla söin yhessä Maxin perheen kanssa ennen ku mun piti lähteä bussipysäkille ja kohti Sydneyä. Voin kertoa, ettei houkutellu yhtään lähteä Byron Bayltä sinne miljoonakaupungin vilinään..

*****

Sorry, just a short translation this time. I'm not gonna translate everything I wrote in Finnish because I did have struggles writing it even if it's my native language :D

The last night in Byron Bay I was couchsurfing and it was an awesome experience! Next day my host took me and an American guy to some cool places. We woke up at 5am to see the sunrise and then went for a morning surf. We swam in a waterfall called Killen Falls and went to a river to take some cool GoPro videos.

It felt so bad to hop on a bus and leave Byron Bay behind.. I wasn't excited at all to go to Sydney because I had so awesome time in Byron.

Thanks Max and Andon for an awesome day!! :)